Blogi postaus

Kuvauspäivä

Keskiviikko koitti ja samalla kuvauspäivä. Loppu syksystä sain yhteydenoton, olisinko kiinnostunut lähtemään mukaan tankkaustarinoiden toiselle tuotantokaudelle. Yleensä en mieti vaan teen päätökset samantien, tätä jouduin pari päivää jopa miettimään. Ei aihe, vaan oma jännittäminen mietitytti. Oon nimittäin todella kova jännitämään asioita. Jopa ekaa kertaa kun olin ferialla myymässä tuntui ettei meinaa jännityksestä osata puhua. Parin päivän jälkeen lupauduin kyseiseen ohjelmaan, jossa puhutaan aivoinfarktista, sen jälkeisestä elämästä sekä leipomisesta. Poika lähti mukaan kanssani kuvauksiin, alkuun hän oli sitä mieltä ettei halua näkyä kuvissa, mutta kappas mieli muuttui paikan päällä ja poika tuli kanssani mukaan ohjelmaan. Oli todella mielenkiintoinen päivä, mulle kerrottiin kokoajan mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan. Jossain vaiheessa huomasin, ettei minua jännitä yhtään! Syynä oli varmaan aivan ihana kuvausryhmä ❤️ kaikinpuolin voi sanoa, että hyvä että päätin lähteä mukaan! Saatiin pojan kanssa molemmat aivan ihana kokemus elämässä, jota harvoin tulee vastaan.

Kuvaukset kestivät 3h. Seuraavana päivänä tuo 3 tunnin kuvaukset kostautuivat. Se että kokoajan piti olla skarppina ja ihmisiä pyöri joka paikassa väsytti minut. Nukuin yön ja nukuin seuraavaan päivään klo 13 saakka ja koko päivän olin väsynyt. Eli se päivä meni ”aivosumussa”. Tää olotila on aivan kamala. Kuin ei vaan voimat riitä yksinkertaisesti mihinkään. Oltiin vielä pojan kanssa ilta kahdestaan. Ruuaksi jaksoin uuniin laittaa pizzan. Pojan annoin pelata, jotta itse voin kuluttaa vain sohvaa ja odottaa sitä hetkeä kun pääsen nukkumaan taas. Vielä tänään perjantaina on hieman ollut väsymystä, mutta en oo tehnyt tänään muuta kuin lämmittänyt ja katsonut ohjelmia. Viikonlopun mies on vapaalla ja yhdessä sitten siivotaan ja mä lupasin leipoa uudella yleiskoneella pullaa ☺️

Kirjoittaja

sannamaarit.huotari@aivosumussa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ihana päivä

09/01/2021

Päivä jota odotan

19/01/2021