Blogi postaus

Ajatelmia

Mun päässä pyörii paljon ajatelmia tällä hetkellä. En tiedä mistä aloittaisi. Ensiksi, pääsiäisloma meni kivasti. Oli ihanaa viettää perheen kanssa aikaa. Unohtaa kaikki arkiset asiat. Vaikka välillä olikin haastavaa, kun pojan kanssa ainaista vääntöä. Ennen kuin uusi lääke alkaa vaikuttamaan. Hermoja aina välillä kyselee, joskus sitä itselläkin vain pinna kiristyy ja antaa tulla kaiken mitä sylki suuhun tuo.

Mtv teki minusta nettiuutisen, sitä oltiin paljon luettu ja jaettu sosiaalisessa mediassa. Tatuointi muistuttaa illasta, joka muutti Sanna-Maaritin elämän 31-vuotiaana: ”Pysäytti miettimään, mikä on oikeasti tärkeää” Olen saanut siitä pelkkää positiivista palautetta. On mukava jos moni siitä saisi vertaistukea ja ymmärrystä, että aivoinfarkti ei ole vain vanhojen ihmisten sairaus. Koska niin moni ajattelee. Useasti kuuleekin ”miten olet noin nuorena saanut aivoinfarktin?” Jotenkin nuo sanat tuntuu aina itsestäni pahalta. Vaikka joo, tupakointi ja ylipaino oli varmasti yhdet merkittävät tekijät jotka edes auttoivat sen saamista. Nyt tupakoimatonta elämää on takana 2,5 vuotta ja olen hemmetin tyytyväinen ja onnellinen siitä että sain sen riesan pois elämästäni. Samalla kun pääsin sairaasta kotia syyskuun lopussa 2018, kävi mies hakemassa apteekista nikotiini laaastarit ja lopetti myös tupakoinnin. Olen hänestä todella ylpeä, jos jompikumpi meistä ei olisi pystynyt lopettamaan olisin veikannut, että mieheni ei pysty. Sillä hän oli polttanut niin pitkään jo. Varmaan 5 vuotta enempi kuin minä.

Tänään sain kuulla, että tuttavani joka sai aivoinfarktin kuukausi sitten, oli saanut uuden ja nyt menehtyi. Jotenkin taas oma ajatus tästä sairaudesta palautui pinnalle. Aloin ajattelemaan tätä jatkoaikaa jonka sain. Se miten kiitollinen olin etten ollut yksin kun sain infarktin ja pääsin hoitoon nopeasti. Entä jos saan vielä infarktin, enkä silloin ole yhtä onnekas. Jos olenkin yksin, enkä saa apua tarpeeksi nopeasti? Entä jos en enää herää joku aamu, ja olen yöllä saanut infarktin? Entä jos seuraavalla kerralla halvaannunkin niin etten enää pääse itse liikkumaan? Nämä kysymykset ovat pyörineet mielessäni tämän päivää. Onko tämä saamani laina-aika miten pitkä? Entä jos tulevassa toimenpiteessä saan infarktin? Jotenkin tämä päivä on ollut mieli matalalla. En jaksanut fysioterapiaan lähteä. Fiilikset tällä hetkellä on todella matalat. Onko sitten myös kevätmasennusta? En tiedä. Jotenkin tuntuu, ettei mikään huvita. Ainut mikä tuo iloa on perhe ja leipominen. Tänään aloituskin jo 3 kuivakakkua leipomalla. Jostain pitäisi saada myös voimia siivoamiseen. Pitäisi imuroida, pestä lattiat, pyyhkiä pölyt ja vaihtaa petivaatteet. Ehkä aloitan pikku hiljaa. Ensin imuroin, myöhemmin lattiat pesen. Ehkä joku päivä pölyt saa kyytiä. Ja jos viikonloppuna saisi lakanat vaihdettua? Tällä viikolla on myös iloisia asioita tiedossa. Menen katsomaan tulevaa kummipoikaani. Odotan sitä innolla ❤️ pääsen tuoksuttelemaan ihanaa vauvantuoksua.

Tänään mun päivään on kuulunut klo 7 herätys, katsoa pojan perään, että hän lähtee kouluun. Sen jälkeen nautin rauhassa kahvit ja kävin sitten unille. Herättyäni join uudet kahvit ja odottelin poikaa kotia. Hänen kanssaan syötiin yhdet pääsiäismunat. Taksi tulikin sitten hakemaan ja menin kauppaan. Mies pääsi töistä ja otti kaupalta minut kotia. Tämän jälkeen aloin leipomaan ne kolmet kuivakakut. Uunissa olo aikana otin koiran eteisen pöydälle ja harjasin hänet, jonka jälkeen trimmasin kuonon sekä tassut. Nyt on hän siisti. Tämäkin homma vain jäänyt tekemättä. Mutta nyt se on tehty. Hetken otin omaa aikaa ja katson salkkareita. Kohta meinasin lähteä koiran kanssa kävelylle. Ulkona kaunis keli, ja tiet onneksi alkaa kuivumaan. Tää kura-aika ottaa hermoille kun aina eteisessä kuraa ja likaa 🤬 loppu ilta meneekin sitten suihkussa käynnillä ja katsotaan telkkaria miehen kanssa kun poika menee nukkumaan. Tänään meillä on kihlajaispäivä, aika mones jo. Tänä vuonna tulee 7 vuotta kun mentiin naimisiin. Aika rientää nopeasti. Ja matkan varrella on ollut ollut niitä ylämäkiä ja alamäkiä. Mutta kaikesta ollaan selvitty yhdessä. Saan olla kiitollinen, että löysin elämääni tuon miehen joka rakastaa minua ❤️

Huomenna aikainen herätys tiedossa. Pojalla on klo 7.10 aika EKG:hen, koska hänelle aloitettiin uusi ADHD lääke. Onneksi ystäväni kuskaa meidät sinne. Kerkee vielä poika kotia syömään ennen kuin kouluun pitää mennä. Illasta sitten parturi pojalla. Mulla ja miehellä on sitten torstaina. Keskiviikkona tulee toimintaterapeutti kotia. Ihan mukavaa että päästään taas tekemään juttuja ja miettimään mikä mun arkea helpottaisi. Tällä viikolla on paljon ohjelmaa ja se tietyllä tapaa ahdistaakin. Mietin kokoajan, että muistan kaiken. Millon menekin pitää olla menossa tai viemässä. Koulullakin olisi ollut palaveri, mutta en mä sinne pääse kun olen sillon juuri menossa Kirpputori Ferialle myymään leivonnaisia. Näin viime yönä painajaista jo siitä että Koronan takia ei ihmisiä tullut ostoksille ja kaikki jäi myymättä.

En tiedä, mutta musta tuntuu että elän kokoajan jossain jännitystilassa. Muistanko kaiken? Tuleeko perjantaina ostajia? Riittääkö rahat? Muistanko ylipäätään yhtään mitään. Muistanko ostaa kaikki tarpeet kaupasta? Ettei tarvitse miestä vaivata joka päivä käyttämään mua kaupassa. Jotenkin ahdistavaa tää olotila aina kun pitää yrittää muistaa kaikkea. Muistilappuja, kalentereita, vaikka on näitä muistin tukemisen välineitä olemassa. Niin muistanko aina merkitä ylös ne asiat mitä pitää muistaa. Mun elämä on yhtä muistamisen muistamista. Sitten joku tulee ja kysyy muistanko tämän ja tämän asian, iskee paniikki että olenko muistanut? Jotenkin välillä tuntuu, että mielellään siirtäisin sovittuja asioita. Sekin on vaan asioiden siirtämistä mutta nykyään sitä tulee tehtyä paljon.

Tässä nyt tämän hetken mietteitä. Fiilikset ei mitkään hyvät, mieli alla päin. Jospa tää tästä taas…

Kirjoittaja

sannamaarit.huotari@aivosumussa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääsiäinen

03/04/2021

Ahdistus

10/04/2021