Blogi postaus

Ahdistus

Tää viikko ollut todella vaikea henkisesti. Oon paljon miettinyt sairauttani, ja elämää yleensä. Olen ollut saanut olla onnekas että olen täällä ja kirjoitan tätä blogia. On myös paljon myös niitä nuoria joilla jäänet enemmän fyysisiä rajoitteita. Silti takaraivossa kummittelee sairauden uusiminen. Se että joudun tuntemaan kaikki ne oireet, kaiken sen ruljanssin uudestaan. Ja pelko siitä etten pääsekään enää kävelemään. Mitä jos seuraan kerran jälkeen jäänkin loppu elämäksi pyörätuoliin, ja jään kodin vangiksi tai muiden hoidettavaksi. Nää ajatukset ja pelot ovat henkisesti raskaita. Toimintaterapeutin kanssa näistä keskustelin. Ja hän on vahvasti sitä meiltä että pitäisi mennä näistä juttelemaan. On vaan jotenkin niin vaikeaa ottaa ja lähteä.

Tällä viikolla myös vaikeaksi teki se kun olisi pitänyt mennä koululle palaveriin pojan ja hänen muutaman kaverin ja heidän vanhempien kanssa keskustelemaan poikien kiusaamisasiasta. Minulle siitä tuli jo noottia kun eräs vanhemmista olisi tämmöistä härdelliä halunnut, vaikka minä en sitä palaveria laittanut aluille. No se palaveri oli juuri silloin kun minulla on Kirpputori Ferialla leivonnaismyynti päivä. Ja se olisi ollut juuri ennen sitä. Mun olisi pitänyt taksilla ajaa koululle kaikkine pullineen ja leivonnaisineen. Taksista roudata leivonnaiset koululle, mennä palaveriin ja sitten taas taksiin leivonnaiset ja mennä Ferialle? Ja tästä nyt sitten sain paskamyrskyä itseäni kohtaan. Ihan kun ei olisi muutenkin ollut mielimaassa ja sitten vielä nyrkin iskun suoraan taas.

Tällä viikolla toimintateraputtini kävi. Mietittiin yhdessä mun viikkosuunnitelmaan. Niin että tekeminen ja lepo olisi balanssissa. Ja samalla keskusteltiin mun hoitokontakteista joka tällä hetkellä vain terveyskeskus. Hän ehdotti että hän on yhteydessä kuntoutusohjaajan. Saataisiin sinne hoitokontakti, jos jotakin tulisi sieltä voisivat auttaa. Esim, sosiaalihoitaja jonka kanssa voitaisiin yhdessä tehdä uudelleen avustaja asiaa vireille. Toimintaterapeuttini ihmetteli miksi en sitä saanut. Vaikka jaksan leipoa, niin tarvitsen myös jaksamista muuhunkin. Jos kuntoutusohjaajan kautta saisin jotain apua. Kun itse en jaksa aina olla omia oikeuksia olla taistelemassa, auttaisi hän minua.

Tälle viikolle on mahtanut jo monet päiväunet. Tänäänkin heräsin vasta klo 12 ja nyt kellon ollessa 20.30 olisin jo valmis nukkumaan. Ehkä huomenna olisi virkeä päivä ja jaksaisin siivota? Ahdistaa aina sekin kun mietit tekeväsi jotain ja sitten ei voimat riitäkään. Miten imurointi, lattioiden pesu himosiivoojalle voi olla nykyään niin vaikeaa ja raskasta? Tää on juuri sitä uuden elämän opettelua. Se entinen minä en olekaan enää se minä. Ja se onkin ollut yksi haastavimmista asioista sairastumisen jälkeen. Mieli on entinen mutta toiminta ei. Se mitä ennen jaksoin ja pystyin ei olekaan enää ennallaan. En tiedä onko läheiseni oppineet jo tähän uuteen minääni? Ainakaan muutama entinen ystävä ei. Se että ihminen sairastuu, menettää aikaisen elämänsä ja rajoittuu liikkuminen, hänet ”hylätään”. Ja kun en jaksa aina olla SE ystävyyttä ylläpitävä osapuoli. Olisin toivonut ystävien pitävän enempi minuun yhteyttä kun sairastuin. Mutta eihän se niin mennyt. Kun ihminen sairastuu hänestä tulee toisarvoinen, näin olen huomannut.

Ensi viikolle on sopivasti menoja ja aikaa myös levolle. Ja jää myös aikaa taas leipomiselle. Siihen kun on tullut jo rutiini sekä osaan jo tehdä erissä asiat, jotta jää aikaa levolle. Mies saa ensi viikolla toisen korona-rokotteen, mä niin toivon että saisin pian omani.

Viimeisenä asiana, yksi mielen päällä olevista huolista on taas isäni. Hänen vointinsa romahdus taas ja hänen hoitonsa. Mä niin toivon ja luotan isän saavana hyvää hoitoa, mutta valitettavasti en ihan kaikkeen ole tyytyväinen. Ja se harmittaa myös kun en ole päässyt korona tilanteen takia uskaltanut käydä katsomassa isää. Nyt kun täällä Pieksämäellä tilanne rauhallinen ja isä saanut toisen korona rokotteen, menen lähiaikoina taksilla palvelutalolle Mikkeliin isän luokse muutamaksi tunniksi ja tulen taksilla kotia. On kova huoli ja ikävä isää ❤️ nään paljon unia isästäni, hän on minulle niin rakas. Tämä ehkä kaikista huolistani suurin. Koska tottakai haluan isällä kaiken olevan hyvin.

Kirjoittaja

sannamaarit.huotari@aivosumussa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatelmia

06/04/2021

Mieliala ja virkeys

15/04/2021